Tässä eräänä päivänä olin melko epätoivoinen luokkani suhteen. En tiedä muista sijaisista, mutta itse ainakin peilaan tietyllä tavalla luokan käyttäytymistä itseeni. Mitä tekisin toisin? Miten osoittaisin heille välittäväni heistä yksilöinä? MIten ohittaisin joidenkin jatkuvan häirinnän ja saisin positiivisen viestin negatiivisen viestin sijaan menemään perille? Kuinka paljon asioista itseasiassa menee perille ja paljon haihtuu taivaan tuuliin.
Tuona samaisena päivänä istuimme nuorimman, nyt jo peruskoulua päättävän, tyttären kanssa ruokapöydän äärellä. Keskustelimme erilaisista asioista. Hän on melko temperamenttinen luonteeltaan. Yhtäkkiä hän kääntyi puoleeni ja sanoi, "Minä olen kyllä ollut melkoinen haaste teille." Keskustelimme jonkin aikaa siitä miten lapsemme ovat meitä kasvattaneet aikuisuuteen ja miten heidän kanssa kasvaminen on ollut meidän kasvua myös. Sitten hän sanoi, "Olen niin kiitollinen, että olette asettaneet minulle tiukat rajat silloinkin, kun en ole halunnut. Olen kiitollinen siitä, että te olette olleet vanhempani. Että olette rakastaneet ja olleet tiukkoja. Mitähän olisin, jos rajoja ei olisi ollut. Varmaan olisin yksi ongelmanuorista."
Katsoin häntä kyyneleet silmissä. Nuo sanat olivat enemmän kuin saatoin pyytää tuossa itsetutkiskeluni hetkellä. Ja hän puhui sanoja, jotka osoittivat, että hän tunsi itseään 15-vuotiaaksi melko hyvin. Olin kiitollinen siitä, että ympärilläni oli ollut ihmisiä tukemassa ja ohjaamassa vanhemmuuteen silloin, kun lapset olivat pieniä. Omat eväät eivät olisi riittäneet kovin pitkälle. Olin kiitollinen myös siitä, että jostain käsittämättömästä syystä olin ollut vastaanottavainen tuolle ohjaukselle, vaikka välillä olenkin melko jääräpää ajatellen olevani oikeassa.
Joten tämä lyhyt keskustelumme rakensi minua taas kohtaamaan haasteita luokassa. :) Nämäkin lapset ovat rakastettavia, arvokkaita, tärkeitä. Heidän jokaisen elämällä on tarkoitus ja päämäärä, edeltäsuunniteltu, kuten meillä jokaisella. Olipa näiden yksilöiden käytös millainen tahansa, niin joka päivä haluan nähdä heidät yksilöinä ja tärkeinä sellaisina.
Tänään aamusta tulin pitämään naapuriluokalle joka viikkoista kuvistuntia. Ideat oli kyllä taas ihan kadoksissa enkä ole mitenkään vahva kuvisopettaja kaikella tietämyksellä varattuna. Enemmänkin lasten kanssa siinäkin kasvanut. He kaikki ovat tosi taiteellisia, kun isäni oli. Nojaan välillä heidän ajatuksiinsa ja ideoihinsa. Tänään tosin en sitäkään ehtinyt.
Aloimme tehdä takka-töitä kuvistöinä viidennen luokan kanssa. Olimme tehneet jonkin aikaa, kun yksi oppilaista kääntyi puoleeni ja sanoi, "Ootsä meillä kevääseen asti, siis kesälomaan asti?" Sanoin että sijaisuuteni ei jatku sinne asti ja että opettaja, jota sijaistan, on tulossa takaisin jo aiemmin. Useampi oppilas sanoi yhteen ääneen, "Oot parempi kuin meidän oma kuvisope. Tuu meille kevääksi kuvisopeksi." :) Olihan se mukava kuulla, vaikka luulen, että taitoni eivät tässä olleet ne arvostetuimmat, vaan se, että en ole vaatimassa joka pientä yksityiskohtaa vaan enemmän annan vapauksia omaan luovuuteen. Mutta toisaalta luokka piirtää taitavasti ja tekevät hyvää työtä. Mutta tällaisin palauttein tänä aamuna. :)
