Jup, niin voi sanoa eilisestä ja vieläpä osoittautui, että se mitä aamu lupasi, tuli päivän aikana toteen.

Luokassani on eräs poika, joka pitää huolen luokan sekottamisesta aika ajoin. Hän voi olla hyvin mukava ja ystävällinen, mutta myös hyvin loukkaava ja ylimielinen niin halutessaan. Hän ei pidä ohjeistuksesta ja omalla rennolla olemuksellaan kumoaa ne hyvin helposti ja osoittaa, etteivät ne häntä koske. Lisäksi hänessä on energiaa pienen kylän verran, joten aina silloin tällöin sattuu ja tapahtuu. Kun kaiken lisäksi on vielä melko äkkipikainen, jos oikeasta napista painaa..

No, tulevat pikkujoulut luokassa olivat häneltä katkolla hyvin epäkunnioittavan ja epäasiallisen käytöksen vuoksi. Ja hän osoitti hyvin selvästi, että nuo  pikkujoulut eivät voisi häntä vähempää kiinnostaa. Että hän menisikin mieluummin tekemään tehtäviä kuin olisi luokan kanssa pelailemassa ja pitämässä hauskaa. Aikuisena noiden uhoamisien taakse on helppo nähdä, mutta annoin hänen olla omassa kuplassaan.

Torstai aamuna kouluun saapui sitten hyvin nöyrä, ystävällinen, asiallinen, iloinen poika. Hän tuli suoraan luokseni ja sanoi ensimmäisenä "Pyydän anteeksi eilistä ylimielistä ja epäasiallista käytöstäni. Jos tänään päivä menee hyvin, onko tuota pikkujouluhyllytystä mahdollista purkaa?" Katsoin häntä ja hymyilin mielessäni, epäuskoisestikin. Sanoin, että katsotaan päivä ja puhutaan asiasta ennen kotiin lähtöä. MItään en kuitenkaan luvannut, vain jutella päivän päätteeksi.

Koko päivän luokassani hänen osaltaan oli täysi työskentelyrauha. Hän osallistui tunteihin aktiivisesti. Huomasin, että hän noudatti jokaista perusasiaa olinpa paikalla tai en. Seurasin häntä etäämmältä ruokalassa ilman, että hän tiesi minun olevan paikalla. Samoin luokassa, kun jätin heidät joksikin aikaa hiljaiseen työskentelyyn.

No, hän sai luvan tulla juhliin varoituksella, että mopo ei karkaa käsistä. Mutta oikeastaan tämä tekee minut enemmän surulliseksi kuin iloiseksi. Olin iloinen, että näin hänen kykenevän rakentavaan ja asialliseen käytökseen. Surulliseksi tekee se, että miksi näin fiksu ja itsensä hillitsemään kykenevä haluaa laittaa kaiken sen penkin alle ja ottaa itselleen merkintöjä käytöshäiriöstä ja istua jälki-istunnoissa isommista rikkeistä. Onko se huomiohakuisuutta? Vai mitä se on? Kun porkkana on riittävän iso, käytös pysyy aisoissa. Mutta eikö meissä jokaisessa pitäisi olla sisäinen "porkkana" ohjaamassa käytöstämme toisten kunnioittamiseen. Ei hyvää käytöstä pitäisi ostaa. Ei sitä kyllä saada rankaisemallakaan, mutta siksipä päätin palkita hänen käytöksensä. Vaikka toisaalta se oli juuri se mitä hän halusi ja sai. No, olisiko auttanut jättää hänet pois juhlista vaikka hän käyttäytyi hyvin? En usko. Se olisi kallistanut laivan toiseen suuntaan vielä pahemmin. Nyt hän kuitenkin näki, että hyvällä käytöksellä on hintansa ja armo pelaa arjessakin, kunhan asiat selvitetään ja puhutaan selväksi.